| © Asunto-osakeyhtiöiden tilintarkastus Oy Helsinki - HTM-yhteisö (Y-tunnus 2132289-3) | | | Kotisivulle |
- Kasvattamaan isännöitsjätoimistoille kohdistettua tilintarkastuksista erillistä konsultointipalvelua merkittäväksi osaksi toimintaamme jatkossa.
- Lisäksi tarjoamme taloyhtiökohtaisesti räätälöitävää ongelmalähtöistä koulutusta hallituksille. Kouluttajalla on runsaan kolmannesvuosisadan kokemus taloyhtiöiden ja niiden suurten hankkeiden tilintarkastuksista.
Isännöitsijätoimistoilla on siis tästedes mahdollisuus käyttää meitä "pelkkänä konsultoijana" haluttaessa todella kehittää tilinpäätöskäytäntöjä ja -työtapoja.
Tyypillinen ratkaisu voisi olla että valitaan vaikkapa kymmenen eri tyyppisessä tilanteessa olevaa isännöintikohdetta (esimerkiksi putkiremontti suunnitteluvaiheessa, toinen toteutusvaiheessa ja kolmas valmistumassa, joitakin suurehkoja korjaushankkeita ja joitakin "matalan profiilin" kohteita) ja sopia niiden tilinpäätöstyöhön liittyvästä seurannasta ja ohjeistuksesta jo tilikauden aikana: Kunnollinen tilinpäätöshän syntyy kivuttomimmin pidettäessä jo tilikauden aikana mielessä tilinpäätöksen tarpeet. Samalla toimintakertomuksen laatimisesta tulee tuki tehokkaalle hallitustyöskentelylle.
Konsultointi perustuu pöytäkirja-aineistoihin, kirjanpidon raportteihin ja keskusteluihin isännöitsijän kanssa sekä tilinpäätösluonnoksen kommentointiin ennen lopullisen tilinpäätöksen esittämistä hallitukselle. Lisäksi palaverit koko toimiston tilinpäätöstyöhön tavalla tai toisella vaikuttavan henkilöstön kanssa.
Toimeksianto on tilikausikohtainen (käytännössä useimmiten keväällä yhtiökokousten jälkeen päättyvä) ja vuosittain arvioidaan yhdessä onko syytä jatkaa - ja jos niin missä muodosssa kehitysprojektia. Koska tarkoitus on luoda koko isännöitsijätoimistolle kilpailuetua tilinpäätöskäytäntöjä kehittämällä niin, että lukijoiden saaman tiedon paranemisen ohella tilinpäätöskiireet helpottuvat ja samalla taloyhtiöiden toiminnan ohjaus tehostuu, kohdistuu veloitus isännöitsijätoimistoon eikä asiakkaisiin.
Koska kyseessä on isännöitsijätoimistoissa taustalla tehtävä kehitystyö ja se on luonteeltaan toimistoja tukevaa - ja siten sen tulokset ja ehdotustemme käytäntöön soveltaminen ovat täysin kunkin toimiston johdon harkinnassa - tapahtuu konsultointimme "nimettömänä taustalla":
Emme ei käytä konsultointiasiakkaitamme referensseinä eivätkä asiakastoimistot toisaalta saa viitata meidän osallistuvan isännöitsijätoimiston kehitystyöhön. Poikkeuksen muodostaisivat sellaiset mahdollisesti aikanaan ajankohtaiseksi tulevat yksittäiset tapaukset joissa kehitystyön jatkuessa pidempään toteamme yhteisesti (ja kirjallisesti) löytyneen merkittävästi sellaisia molempien osapuolten hyväksi toteamia linjoja ja käytännön toteutustapoja joiden pohjalta katsotaan järkeväksi tuoda yhteistoimintakuvio esille.
Riippumattomuussäännöksiä sovellamme niin, että emme ota näitä kehityspalveluja käyttävien isännöitsijätoimistojen taloyhtiöitä lainakaan tilintarkastusasiakkaiksemme. Ja samalla tietysti päin vastoin: Emme ota sellaista isännöitsijätoimistoa kehityspalvelumme kohteeksi jonka hoidossa olevia taloyhtiöitä on tilintarkastusasiakkaanamme.
Mikäli kehityspalvelut-konseptimme tarkempi sisältö kiinnostaa, ottakaa yhteyttä suoraan Ilkka OT Tähtiseen (0400-413350) sopiaksemme tapaamisesta isännöitsijätoimistollanne. Uskomme, että saamme vakuutettua Teidät kehittämispalvelumme hyödyllisyydestä.
Osallistukaa alan käytäntöjen kehittämiseen antamalla palautetta Tämän konsultointiprojektimme yhteydessä olemme perustaneet mielipidesivun osakkaita ja muita tilinpäätösten käyttäjiä varten osakkaiden mielipiteiden perusteella käytävän yleisen keskustelun avaamiseksi. Uskomme, että näin voidaan saada hyviä ideoita paremmin käyttäjien tarpeita palvelevien tilinpäätösratkaisujen kehittämiseksi. Tähänastinen kehitystyö on ollut liian isännöitsijöiden, kirjanpitäjien, meidän tilintarkastajien ja muiden ammattilaisten käsitysten ja luulojen varassa:
On mielestämme korkea aika yrittää saada osakasnäkökohtia paremmin esille taloyhtiöiden tilinpäätöstenkin kehittelyssä.
TILINPÄÄTÖKSIIN ENEMMÄN TIETOA TULOSKEHITYKSESTÄ JA TALOUDELLISESTA ASEMASTA
toteaa Finanssivalvonnan markkinavalvoja Minna Toiviainen haastattelussa tilinpäätöksiin liittyen mm.:
"Parannettavaa löytyy toteutuneesta tuloskehityksestä ja taloudellisesta asemasta annetuista selostuksista, jotka olivat useilla yhtiöillä varsin niukkoja. Myöskin katsauskauden merkittävät tapahtumat ja liiketoimet jäivät usein varsin irrallisiksi tuloskehityksen ja taloudellisen aseman kuvauksesta . . ."
Kommenttia on lainattu tähän, sillä vaikka hän puhuu aivan eri asiasta: pörssiyhtiöistä ja niiden osavuosikatsauksista eikä asunto-osakeyhtiöistä kuvaa lausuma käsittääksemme erittäin hyvin taloyhtiömaailman yleistä tilannetta tilinpäätösten ja toimintakertomusten osalta.
Kiinteistöalalla vielä valitettavan yleinen asenne on, että toimintakertomusta (ja liitetietoja) pidetään enemmänkin muodollisuutena joka mieluiten halutaan saada järjestelmästä vakiotulosteena ja miettimättä tilannetta kuin tehokkaana keinona pyritttäessä miettimään miten on mennyt ja välineenä jolla annetaan yhtiön asemasta ja sen kehityksestä lukijoille selkeä kuva. Niinpä tilinpäätöspaketit toisinaan herättävät enemmän kysymyksiä kuin vastaavat niihin.
Tällöin unohdetaan, että osakkeenomistajien merkittävin varallisuus on usein juuri yhtiön osakkeissa ja toisaalta taloyhtiön vastikkeiden maksaminen muodostaa erittäin huomattavan osan osakkaiden kaikista menoista. On siis useita syitä antaa osakkaille tilinpäätösten yhteydessä riittävästi selkeätä ja oikeata tietoa.
Niinpä olemme päätyneet siihen, että tarjoamme osaamistamme yksittäisten tilintarkastusasiakkaiden lisäksi myös isännöitsijätoimistoille tavoitteena saada alan yleisten käytäntöjen tasoa nostettua tehokkaammin. Uskomme, että maassamme on runsaasti sellaisia isännöitsijätoimistoja jotka näkevät tehokkaan tilinpäätöksiin valmistautumisen tärkeäksi niin julkisuuskuvansa kuin asiakasyhtiöiden tasokkaan hallitustyöskentelyn kannalta.